Heinavanker on ihmisäänten katedraali

Kun virolainen lauluyhtye Heinavanker virittää äänensä, se soi kuin yksi soitin. Sointi tuntuu leijailevan kirkon katosta tai pilven päältä. Voisi luulla, että äänessä ovat jalopuiset huilut eivätkä rosokurkkuiset ihmiset. Säröääniä on vaikeampi löytää kuin neulaa heinävankkureista.

Kun Heinavankerin muusikot aloittivat opintonsa Tallinnassa 1980-luvulla, kirkkomusiikin opiskeluun ei juuri kannustettu. Sosialistisessa Virossa kaikkea uskontoon liittyvää pidettiin häpeällisenä. Vielä 1970-luvulla kirkkomusiikista kiinnostuneet erotettiin Viron musiikkiakatemiasta.

Tänä päivänä Heinavanker tunnetaan kaikkialla Euroopassa 1200-1600-lukujen kirkkomusiikin sekä virolaisen vanhan ja uuden musiikin tulkkeina. Kirkkomusiikille alkaa olla taas tilausta: hektisen ja materialistisen menon vastapainoksi ihmiset kaipaavat musiikkia, joka nousee hiljaisuudesta ja rauhoittaa mielen.

Kirkkomusiikin äärelle pysähtyminen palkitsee, olipa ihminen uskovainen tai ei.

- Ateistikin löytää pyhyyden tätä musiikkia kuunnellessaan, väitti eräs kuulija Heinavankerin Amerikan-kiertueella pari vuotta sitten.

Kaikuja Kalevalasta

Oulunsalo Soi -musiikkijuhlien konsertissaan Oulun tuomiokirkossa Heinavanker ilottelee hengellisen ohjelmiston lisäksi ikivanhoilla virolaisilla rekilauluilla, jotka ovat sukua kalevalaiselle runolaululle. Luominen -niminen laulu kertoo esikristillisen legendan siitä, kuinka maailma syntyi linnun hautomana.

Toinen kuriositeetti konsertissa ovat 1400-luvulla Ranskassa eläneen Johannes Ockeghemin teokset. Hänelle musiikki oli matematiikkaa: hän rakensi harmoniansa matemaattisten laskelmien pohjalta. Kuitenkin sävelkulut vaikuttavat spontaanisti improvisoiduilta ja ennalta aavistamattomilta. Ockeghemin musiikki on äärimmäisen vaikeaa laulettavaa, mutta kuulijan korviin se soljuu helpon kuuloisesti.

Latinankielisiin messuteksteihin sävelletyt laulut ovat kuin soivia katedraaleja, joiden äärellä voi viipyä ihaillen.

Luovaa reagointia hetkeen

Useat Heinavanker-yhtyeen laulajista ovat opiskelleet sävellystä. Tästä onkin hyötyä vanhaa musiikkia tulkitessa, sillä nuottimerkinnät ovat hyvin viitteellisiä, eräänlaista pikakirjoitusta. Kirkkomusiikkikin välittyi useimmiten korvakuulolta. Kaikkien muusikoiden tuli osata improvisoida ja koristella tulkintansa tyylinmukaisesti, täydessä vauhdissa.

Heinavanker-yhtyeen laulajia viehättää vanhassa musiikissa juuri luovuus ja elävyys. Musiikki ei ole kiveen hakattua, vaan tulkinnat muuttuvat kerrasta toiseen. Jopa esityspaikan akustiikka saattaa vaikuttaa siihen, millaisia ratkaisuja laulajat tekevät.

Näiden muusikoiden elämänkatsomukseen kuuluu toisaalta hetkessä eläminen ja toisaalta ikuisuusperspektiivi. He uskovat, että yllätyksellisen nykyhetken taustalla on muutakin kuin sattuma.

- Heinavanker pyrkii musiikillaan tavoittamaan elämän ydintä, ihmisenä olemisen ydintä. Siihen kuuluvat kysymykset, mistä me tulemme, miten meidän pitäisi elää, ja mitä tapahtuu meidän jälkeemme, luonnehtii yhtyeen manageri Olev Poll.

Riikka Vuorijärvi