Barocco Boreale

Barocco Boreale

Kreeta-Maria Kentala, viulu
Siiri Virkkala, viulu
Merja Pyrhönen, viulu
Laura Kangas, viulu
Jouko Mansnerus, alttoviulu
Lea Pekkala, sello
Julius Pyrhönen, kontrabasso
Marianna Henriksson, cembalo
Eero Palviainen, luuttu

Barocco Boreale (= pohjoinen barokki) perustettiin vuonna 2013 tarpeesta saada säännöllisesti toimiva vanhaan musiikkiin perehtynyt yhtye pohjoisempaan Suomeen. Yhtyeen ydinjoukko koostuu pohjalaisista muusikoista, jotka ovat soittaneet yhdessä eri kokoonpanoissa jopa vuosikymmenten ajan. Yhteistä suuntaa taiteen tekemiselle antaa myös muusikoiden vahva side kansanmusiikkiin, ja pelimannihenkeä saattaa pölähtää tulkintoihin usein aivan huomaamattakin. Barocco Borealen tilanteen ja tarpeen mukaan muuntuva kokoonpano konsertoi säännöllisesti pääasiassa Pohjanmaan niin tunnelmaltaan kuin akustiikaltaankin mainioissa kirkoissa, ja yhtyettä on kuultu myös eri musiikkitapahtumissa ympäri Suomen. Marraskuussa 2016 julkaistiin orkesterin ensimmäinen levytys Folk Seasons.

 

Oulun juhlaviikot Oulun kaupunki Opetus- ja kulttuuriministeriä Finland Festivals Alfred Kordelinin säätiö